New Year, New Neuromania

Donna M. Roberts

January is inevitably the month of the self-help guide, advanced these days by the novelty of the self-help app. Phone applications have developed a niche market for our 21st century neuroses: how to measure your happiness goals and stress levels, how to record what you are thankful for in “gratitude journals,” how to be a more effective you. The self-help app list reads like a government sanctioned CBT manual. Just one concern with all this jargon is that our technologically assisted goal-oriented culture reflects a very reduced notion of achievement. What does it really mean these days to “improve” oneself?

Reading an in-flight magazine recently, I came across a catalogue of “innovations” related to the recent SLUSH trend in Finland. One struck me as symptomatic of current stress commerce. For €149, you get a sensor and a sleep-monitor app that enable you to “dive into the mysteries of sleep”. Well, not really, simply a device that records algorithmic data on your sleep patterns. The claim that this device will help you sleep better is typical of the gullibility market opened up by new technology. That potential customers might be persuaded with the line “good sleep is crucial for wellbeing” begs a question: are people becoming less intelligent or is our economy now utterly dependent on the technological re-sale of the bloody obvious?

Suggesting a cup of sleepy-tea or a muscle relaxing exercise before bed might be useful to people incapable of gauging anything about their bodies, but for people with genuine sleep problems this is just another shallow gesture of the app age cashing-in on the pseudo-scientific exploitation of our culture of neurosis and self-evaluation. “How did you sleep? Er, I’ll just check my phone.” What next? “Did you enjoy your meal? Er, I’ll just check my phone.” “How was it for you?…” We seem to be in the grip of a great ruse based on an uncritical faith in the explanations or solutions of “hard” science that has managed to intimidate our trust in intuitive intelligence.

Self-help gilded in science connects two key contemporary manias: the drive to self-effectivity and the belief in the omnipotence of science to explain and improve everything. The concept of the “Quantified Self” that lies behind all this mania for measurement epitomizes a truly dismal approach to values. No amount of brain imaging, Apple watch-wearing or motivation-boosting sensoring will give a jot of information about quality of experience or how we gauge the value of things. Moreover, the dominance of quantifying ideology in daily life – not least in the influential think tanks of education, economics, and politics – is working to undermine not only the development and complexity of our personal sense of value, but also the very notion of value itself. All this quantitative measuring technology represents a world flooded with data but with diminishing discussion about or ability to evaluate or interpret its genuine worth for our lives, personal and collective. Reduction is winning out over complexity, and we are buying into it.

Data gathering research on the body and the brain has become a highly sellable commodity. In her book, Brainwashed: The Seductive Appeal of Mindless Neuroscience (2013), the American psychiatrist Sally Satel analyses the rhetoric of the Danish branding expert, Martin Lindstrom – a neuromarketer who coined the term “Buyology” and refers to the brain as “the ultimate no-bullshit zone”. Lindstrom is one of many neuro-Mad Men – including the Finnish company Exakti Intelligence OY – who claim to use neuroscientific analysis as a means of bypassing “fake” (or rational) consumer decisions by tracking the automatic pulsions of the brain. This is based on a view compounded by the commercial and political application of neuroscience that we are not at all rational beings, and that our “true” or automatic responses can only really be gauged through brain imaging.

Sadly, for those of us not prepared to give up the view that even though it may currently resist empirical proof, consciousness cannot be reduced to electricity, and that the mind is more than the grey matter of the brain, such views are rapidly becoming outmoded, or at least commercially unviable. All over Europe funding for the humanities and the arts – those areas of culture rooted in non-quantifiable value – is being liquidated. While European governments spend billions of euros on The Human Brain Project, areas of culture that present the quantifying system with an all too slippery proposition of measurement are hemorrhaging support. Few would deny the value of investment in neuroscience for health care, but it is clear that the global attention to such projects points to governmental interests beyond medicine. It was George W. Bush who declared the 1990s to be “the decade of the brain,” and so the administration that introduced the “hawks” and the “doves” of evolutionary game theory into our living rooms were also great supporters of another reductive scientific worldview that categorizes human experience through the coloured blobs of brain imaging.

The ethical philosopher Mary Midgley refers to the overdermination of science in culture and our daily lives as “scientific imperialism”; a view that science can describe and explain everything sufficiently, even art and literature. Midgley reminds us, for example, that Shakespeare and Tolstoy tell us more about the self-destructive nature of despotism than any science can; sensibly arguing for a greater acknowledgment, particularly from the top down, of the complexity of individual experience and the intricate value systems that frame it. If, then, the first month of 2015 begins to fill all too quickly with thoughts of self-improvement by wiring oneself up and creating new effectivity goals, even in one’s sleep, perhaps think again and buy a novel, a book of poetry, or a theatre ticket, and invest in some unquantifiable value.

Published in Finnish in Kanava, January 2015

Uusi vuosi, uudet neurokujeet

Tammikuu on itseapuoppaiden luvattu kuukausi, nykyisin kuorrutettuna kaikensorttisella itseaputeknologialla. Puhelinsovelluksissa on äkätty näppärä markkinarako 21. vuosisadan neurooseille: kuinka mitata jatkuvasti omaa onnellisuus- ja stressitasoa, kuinka seurata syitä jokapäiväiseen kiitollisuuteen iPhonen ”kiitollisuuspäivyrin” avulla, kuinka olla yhä tehokkaammin ‘minä’.

Sovellusten lista kuulostaa jonkinlaiselta hallituksen hyväksymältä käsikirjalta pikaterapiaan. Yksi asia, joka mietityttää tämän tavoitekeskeisen jargonin keskellä, on sen äärimmäisen kutistettu käsitys saavutuksesta. Mitä nykyisin oikeastaan tarkoittaa ”itsensä kehittäminen”?

Selaillessani taannoin kiiltäväsivuista lentokonelehteä törmäsin luetteloon ”keksinnöistä”, jotka liittyvät Suomen viimeaikaiseen SLUSH-huumaan. Eräs keksintö pyrkii tehokkaasti kaupallistamaan stressin, tuon alituisen seuralaisemme: 149 eurolla saat sensorin ja unimonitorin, joka ”auttaa sinua sukeltamaan unimaailman mysteereihin”. No, ei aivan, sovellus yksinkertaisesti tallentaa nukkumistapahtuman toistuvia kaavoja. Väite, jonka mukaan vekotin auttaa nukkumaan paremmin, on tyyppiesimerkki uuden teknologian synnyttämistä markkinoista hyväuskoisille. Potentiaaliset asiakkaat taivutellaan ostoksille hokemilla kuten ”laatu-uni on hyvinvoinnille elintärkeää”. Kysymys herää: ovatko ihmiset tyhmistymässä, vai onko nykytaloutemme jo täysin riippuvainen itsestäänselvyyksien kauppaamisesta huipputeknologisten keksintöjen valeasussa?

Pitkän pennin pulittaminen tiedosta, että teekupillinen tai rentouttava lihasharjoitus ennen nukkumaanmenoa voi auttaa, lienee sopivaa ihmisille jotka eivät ymmärrä omasta ruumiistaan ja sen toiminnasta mitään. Uniongelmaiset ihmiset tarttuvat epätoivoissaan sovelluksiin, joilla heitä rahastetaan ja hyväksikäytetään tieteen nimissä. ”Miten nukuit? Odotas kun katson puhelimesta.” Mitä seuraavaksi? ”Nautitko ateriasta? Anna kun katson puhelimesta. Entä nautitko sinä…?” Rimpuilemme keskellä salajuonta, joka perustuu sokeaan uskoon ”kovan” tieteen selityksiin ja ratkaisuihin. Tämä kaikki on onnistunut horjuttamaan luottamustamme intuitiiviseen älyymme.

Tieteellisyydellä koristeltu itseapu liittyy kahteen aikamme maniaan: ensimmäinen on loputon hinku tehokkuuteen ja toinen usko tieteen ylivertaiseen kykyyn selittää ja parantaa aivan kaikki. Tällainen kulttuuri pohjautuu ”määritetyn minän” käsitteeseen, joka tarjoaa surkean näkökulman arvoihin. Tosiasiassa mikään määrä aivokuvausta, Applen iWatchin käyttöä tai motivaatiotuuppausta ei anna hitustakaan tietoa kokemuksemme todellisesta laadusta tai siitä, miten ymmärrämme asioiden arvon. Määrittämismanian hallitsevuus jokapäiväisessä elämässä – ei vähiten vaikutusvaltaisissa koulutuksen, talouden ja politiikan ajatushautomoissa – kaivaa maata sekä henkilökohtaisen kokemuksen että koko ‘arvo’-käsitteen alta. Määrittely- ja mittailuteknologian hypnotisoima maailma on tulvillaan tietoa, mutta luonnollinen kykymme tulkita elämämme, niin henkilökohtaisen kuin yhteisöllisen, todellista arvoa kaventuu kaventumistaan. Monimuotoisuuden korvaa kutistettu versio, ja me ostamme sen.

Ruumiimme ja aivojemme kartoituksesta onkin tullut helposti myytävä tuote. Kirjassaan Brainwashed: The Seductive Appeal of Mindless Neuroscience (2013) yhdysvaltalainen psykiatri Sally Satel analysoi tanskalaisen brändäysekspertin ja neuromarkkinoijan Martin Lindströmin retoriikkaa. Lindström keksi termin ”ostettavuus”, ja viittaa aivoihin ”äärimmäisenä soopantorjujana”. Hän yhtenä monista neuromaanikoista – mukaan lukien suomalainen Exakti Intelligence Oy – haluaa hyödyntää neurotieteellistä analyysia ohittaakseen ”epäaidot” (tai rationaaliset) kulutuspäätökset jäljittämällä aivojen automaattisia impulsseja. Tämän poliittis-kaupallisen näkemyksen mukaan me emme ole rationaalisia olentoja vaan ”aidot” impulssimme voidaan tunnistaa vain aivokuvauksen avulla.

Surullista kyllä näkemykset, joissa tietoisuutta ei voi kutistaa sähkökäyriksi ja joissa mieli on jotakin enemmän kuin harmaata aivomassaa, ovat nopeasti muuttumassa vanhentuneiksi tai ainakin kaupallisesti kelpaamattomiksi. Ympäri Eurooppaa rahoitusta humanistisille tieteille ja taiteille – siis kulttuurin ei-mitattavissa olevien arvojen alueille – ollaan purkamassa. Samalla, kun eurooppalaiset hallitukset käyttävät miljardeja euroja suureen ”Ihmisaivoprojektiin” (The Human Brain Project), vaikeammin määritettävien ja mitattavien kulttuurinalojen tuki vuotaa kuiviin.

Harva meistä kieltäisi neurotieteiden ja niihin sijoittamisen arvon, kun kysymys on terveydenhoidosta. Mutta on selvää, että maailmanlaajuinen huomio näille projekteille ylittää lääketieteellisen kiinnostuksen. George W. Bush julisti 1990-luvun ”aivojen vuosikymmeneksi”. Hänen hallituksensa, joka toi olohuoneisiimme teorian eloonjäämiskamppailun ”haukoista” ja ”kyyhkysistä”, oli innokkaasti tukemassa pelkistävää tieteellistä maailmankuvaa ja uskoa aivokuvauksen inhimillisen kokemuksen paljastaviin väriläiskiin.

Brittiläinen moraalifilosofi Mary Midgley puhuu kulttuurin ja jokapäiväisen elämämme vallanneesta ”tieteellisestä imperialismista”: näkemyksen mukaan tiede voi riittävästi selittää kaiken, jopa taiteen ja kirjallisuuden. Midgley muistuttaa, että Shakespeare ja Tolstoi kertovat meille enemmän despotian itsetuhoisesta luonteesta kuin mikään tiede kykenee. Hän puolustaa viisaasti yksilön kokemuksen kompleksisuutta ja sitä ympäröivien arvojärjestelmien moninaisuutta.

Jos siis vuoden 2015 ensimmäinen kuukausi alkaa täyttyä ajatuksilla itsensä kehittämisestä ja parantamisesta mobiilisovellukseen kytkeytymällä ja uusia tehokkuustavoitteita keksimällä (jopa unessa), kenties kannattaisi ajatella uudestaan ja ostaa romaani, kokoelma runoutta tai teatterilippu – ja sijoittaa vanhanaikaisiin, ei-mitattaviin arvoihin.

Englannista suomentanut Tuuve Aro

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s