Finland, where heads never roll

Donna M. Roberts

I’m constantly amazed at how regularly Finnish MPs pop into media limelight with comments of such reckless bigotry that in other countries would end their political careers. I can’t work out if it’s a defense of political ‘honesty’, a back-slapping indulgence for plain-speaking ‘old boys’, or a lack of critical bite in the media that enables men like Olli Sademies to retain public office, in his case for provocatively proposing the sterilization of African men in Finland.

Sademies’ comments reflected the old strategy of couching racism in terms of administrative pragmatism – a rationale that in extremis has arisen with ignorance and inadequacy and ended in genocide. They revealed a return of a Lutheran repressed, associating African men with the kinds of sexual excess that, driven by ‘the white man’s burden’, Finnish missionaries had attempted to ‘tame’ at the end of the nineteenth century. While such grotesque atavisms are defended in the name of freedom of speech, a puffed-up right rounds clamorously on anyone defending the red-green bubble. Some are more free to speak than others, it seems.

And yet, although the relationship between media and politics in Finland seems a fairly absorbent testing ground for casual extremism, it does also appear to allow for a sense of measure and debate about sensitive issues that is often lacking in more mature democracies, such as the UK, for example, where political heads roll for far less pernicious comments than those of Sademies. Last year, a high-ranking Labour MP, Emily Thornberry, was forced to resign after tweeting a photo of a house draped in flags of St George and West Ham football club, with a white van parked in the drive. Although the tweet carried the laconic comment ‘Image from Rochester’, the muted codification was enough. The tweet came on the day of a by-election in the town that would elect the anti-immigrant party UKIP. The implication: English flags equal English racists, West Ham flag equals English hooliganism, white van equals working-class tabloid-reading English racist. Coming from a former barrister who lives in a £3 million London home, the tweet was seized by the media as a mark of snobbery and by nightfall Thornberry was history.

Relative to Sademies’ howler, Thornberry’s tweet was a smirk. Had it not been grasped by a voracious media all too receptive to its dead-pan semiotics, the people of Rochester would not have raised an eyebrow. By apparently defending the politically marginalized identity of the white working-class, the media exposed how relatively little it really cares about embattled indigenous identities compared to the vicious pleasures of a swift political scalping via social media.

This British tendency towards trial by media has claimed many politicians, for better or for worse. In contrast, Finns do seem to reward honesty and conviction and tolerate provocation to a level that exceeds what the British media, if not necessarily the public, will support. The question is, now it has power, will the Finnish right grant others the tolerance it has been afforded, and will the Finnish media demand it of them?

Published in Voima, July 2015

Maa, jossa päät eivät putoile

Ällistyn toistuvasti suomalaisten kansanedustajien tavasta pölähdellä parrasvaloihin vastuuttomilla kiihkoiluilla, jotka miltei missä tahansa muualla panisivat heidän poliittiselle uralleen pisteen. En osaa päättää, onko kyse nurinkurisesta änkyrärehellisyyden puolustamisesta, hyvä-veli-henkisestä selkääntaputtelusta vai vain median kriittisestä hampaattomuudesta, kun Olli Sademiehen kaltaiset ajattelijat saavat pitää eduskuntapaikkansa. Taannoin Helsingin perussuomalainen varavaltuutettu esimerkiksi toivoi julkisesti, että Suomeen ”nussimaan” muuttavat afrikkalaismiehet tulisi sterilisoida. Saman puolueen edustaja Olli Immonen poseeraa julkisesti äärioikeistolaisten kanssa ja esittää natsihenkisiä unelmiaan puhtaasta suomalaisesta rodusta. Brittiläisessä systeemissä vastaavia päästellyt pää olisi pudonnut kolisten.

Sademiehen ja Immosen kommentit heijastelevat vanhaa, hallinnolliseksi käytännöllisyydeksi naamioitua muukalaisvihaa. Rasistinen rationalisointi pohjaa toisaalta tietämättömyyteen ja toisaalta riittämättömyyden tunteisiin ja on, kuten tunnettua, äärimmillään johtanut kansanmurhiin. Samalla kun moisia groteskiuksia suvaitaan ja suojellaan sananvapauden nimissä, huomattavasti asiallisemman vastakritiikin kimppuun hyökätään verenhimoisen sakinhivutuksen tyyliin.

Suomalaisen median ja politiikan välinen suhde näyttää sallivan varsin railakkaan rajojen testauksen ääriajattelijoille; mutta se myös mahdollistaa aroista aiheista väittelyn, joka ei usein vanhemmissa demokratioissa kuten Yhdistyneessä kuningaskunnassa onnistuisi. Viime vuonna työväenpuolueen kansanedustaja Emily Thornberry joutui eroamaan tviitattuaan kuvan jalkapalloliigojen lipuin koristellusta talosta, jonka edustalla näkyi valkoinen pakettiauto. Vaikka tviitti sisälsi vain lakonisen kommentin ”Kuva Rochesterista”, tulkinnat tehtiin välittömästi: West Ham -lippu edusti englantilaista rasismia ja huliganismia ja valkoinen paku tyypillistä englantilaista muukalaisvihaajaa. Kun kuvan tviittasi vaalien alla kolmen millin kartanossa elelevä lakimies-kansanedustaja, lehdistö leimasi hänet ylemmyydentuntoiseksi snobiksi ja potkut tulivat ennen iltaa.

Toisin kuin Sademiehen möläytys, Thornberryn tviitti oli tarkoitettu ilkikuriseksi virnistykseksi. Jos saaliinhimoinen brittimedia ei olisi hyökännyt erittelemättä sen kimppuun, UKIP-kannattajien asuttaman Rochesterin asukkaat olisivat tuskin kohottaneet kulmakarvaansa. Muka puolustaessaan ”parjattua valkoista työväenluokkaa” lehdistö tuli itse asiassa paljastaneeksi, miten paljon enemmän se rakastaa poliittisia pikateurastuksia kuin vaikeuksissa olevia väestönosia.

Brittien taipumus värikkäisiin mediaoikeudenkäynteihin on pannut lukuisia poliitikkoja tilille sanoistaan ja teoistaan, niin hyvässä kuin pahassa. Suomessa taas näytetään haluavan palkita ”rehellisyys” ja ”tinkimättömyys” ja suvaita provokaatioita häkellyttävän pitkälle. Kysymys kuuluu: nyt kun perusporvarihallituksella on valta, aikovatko sen edustajat tarjota muille samaa suvaitsevaisuutta kuin mitä he ovat itseään kohtaan niin äänekkäästi vaatineet? Ja mitä suomalainen media vaatii heiltä?

Englannista suomentanut Tuuve Aro

Advertisements

Leave a Reply

Fill in your details below or click an icon to log in:

WordPress.com Logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Change )

Twitter picture

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Change )

Facebook photo

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Change )

Google+ photo

You are commenting using your Google+ account. Log Out / Change )

Connecting to %s